Mesimessi



Lean Lomatupa Mesimessi on alunperin 1950-luvulla rakennettu ja 2009 täysin peruskorjattu asuinrakennus Siikajoen Karinkannassa. Maaseutu ja luonnonrauha sekä meren läheisyys antavat ainutlaatuisen leiman puhtaan veden ja raikkaan ilman lisäksi.
Ympärillä ovat Mikon luomupellot ja rantamailla kasvaa mesimarjaa. Syksyisin ja keväisin matkaavat muuttolintuparvet laskeutuvat aterioimaan ja pitämään lepotaukoa pelloille. Samoin kuin Lean Lomatupa tarjoaa kaiken ikäisille lepo-, virkistys- ja levähdystaukopaikan.
Lomatupa sopii erinomaisesti perhejuhlatilaisuuksien, syntymäpäivien ja yhteisten kokoontumisten pitopaikaksi.
Mesimessiin mahtuu helposti isompikin perhe, työ- tai kaveriporukka. Vuodepaikkoja on 20 + lastensängyt ja lisäpedit. Se on vuokrattavissa ympäri vuoden.
Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta (joista yksi perhehuone) ja iso aulatila, suihku ja wc sekä parveke.
Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta, vanhanajan pirtti, takka ja leivinuuni, keittiö, jossa ruokailutilat 20 hengelle, sekä täysin uusitut suihku- ja saunatilat jossa myös inva-wc.